VOITONTAHDOSTA – Mitä se on ja onko se tärkeää? – Esimerkkinä suunnistaja Minna Kaupin elämänkerta

Innoituksen voitontahdon tarkasteluun sain kuunneltuani äänikirjana Minna Kaupin elämästä ja huippusuunnistusurasta kertovan Suunta/Vaisto -teoksen (Ari Väntänen, 2020, LIKE). Minna Kaupin monitasoinen tarina huipulle kiipeämisestä ja siellä pysymisestä on todella kertomisen arvoinen.  Kirjan luettuani arvostan hänen saavutuksiaan entistäkin enemmän, mutta ennen kaikkea hänen avoimuuttaan ja rohkeuttaan. Ajattelin ensin laatia kirjasta arvostelun tähän blogiin, mutta totesin kerran aloitettuani sen mahdottomaksi. Teos on todellinen aarreaitta tällaiselle suunnistavalle psykologille. Jokainen siitä nouseva mielenkiintoinen teema houkuttelisi pohtimaan aihetta laajemmin. Kirja-arvostelusta olisi tullut vähintään kirjanen.

Ari Väntänen nostaa yhdeksi Minna Kauppia määritteleväksi ominaisuudeksi voitontahdon, halun olla paras. Samaa on kuultu monelta muulta menestyneeltä urheilijalta. Minna Kauppi on 9-kertainen maailmanmestari. Hän lopetti uransa siinä vaiheessa, kun hänelle olisi alkanut riittää toinen sija. Hopea ei kuitenkaan tuntunut hänestä tavoittelemisen arvoiselta. Juuri hänen kohdallaan sana voitontahto kuulostaa perustellulta.  

MITÄ VOITONTAHTO ON?

Käsite vaikuttaa yksinkertaiselta: tietenkin kyse on halusta voittaa, olla parempi kuin kukaan muu.

K

Ongelmalliseksi voitontahto urheilijaa kuvailevana piirteenä tulee esimerkiksi, kun se liitetään yleisessä puheessa menestyjiin (lue: voittajiin), ja sen avulla aletaan arvottaa, keneen kannattaa satsata. Vaikka muutkin samassa lajissa ja sarjassa kilpailevat haluaisivat menestyä ja kehittyä suhteessa muihin, kaikille voitontavoittelu ei ole sillä hetkellä realismia eikä suurin innoittaja. Se ei tarkoita, etteivät he voisi olla yhtä sitoutuneita tekemään paras mahdollinen suoritus. Itse asiassa he voivat olla henkilökohtaisesta jatkuvasta kehittymisestä kiinnostuneempia kuin voitontahtoiset toverinsa.

Minna Kaupin elämänkerrassa kuvaillaan hauskasti, miten häntä ei huvittanut täyttää harjoituspäiväkirjoja, ja miten hän sai vahvistettua suunnistustaitojaan tehokkaasti vasta poikaystävänsä Pasi Ikosen kanssa treenatessa. Hän tunnustaakin kirjassa reilusti, että osa hänen menestyksestään lienee Pasi Ikosen ansiota. Molemmat pääsivät huipulle, mutta hieman eri vahvuuksilla. (Ikosen voitontahdosta kirjassa ei mainita mitään, joten en tee tässä siitä oletuksia.)

Halu voittaa on lähtökohtaisesti sosiaalisesti määrittynyttä. Sehän edellyttää, että on voitettavissa olevia. Voittamisen on oltava henkilön omassa (sosiaalisesti rakentuneessa) arvomaailmassa, merkityksellistä. Voittoon liittyy aina vähintään sosiaalinen palkintoarvo. Siihen kuuluu vertailu ja suorituskyvyn mittaaminen. Tämä juuri antaa useimmille urheilijoille tarvittavan sytykkeen itsensä ylittämiseen yhä uudelleen ja uudelleen.

Kuten Minna Kauppi on todennut, voitto maistuu makeimmalta, kun on voittanut jonkun todella kovan kanssakilpailijan. Silloin tietää olevansa onnistunut. Minna Kaupin tapauksessa nainen naista -vastaan takaa-ajoasetelma sai hänet usein fokusoitumaan paremmin suoritukseensa arvokilpailuissa.

Voitontahto yhdistyi siis parhaaseen kisavireeseen. Tämä on yleinen ilmiö urheilussa. Siksi ennätykset tehdään usein kilpailutilanteissa. Joidenkin kohdalla kisavire kuitenkin kärsii kilpailupaineista, ja voitontahto kääntyy rasitteeksi.

Voitontahtoa on tutkittu vähän, mahdollisesti siksi, että kyseessä on hyvin kapea käsite. Enemmän on tutkittu suoritusmotivaatiota ja sen yhtenä laatumuuttujana kilpailuhenkisyyttä eli kilpailullisuutta (engl. competitiveness). Käytän mieluiten termiä kilpailuhenkisyys, sillä se viittaa mielen toimintaan. Kilpailuhenkinen ihminen nauttii kilpailemisesta. Kilpailuhenkisyys ei kuitenkaan aina ennusta, miten henkilö toimii kilpailutilanteissa. Esimerkiksi Jukolan viestissä ja polkujuoksutapahtumissa monia motivoi omien rajojen rikkominen ja jaettu elämys.

Kilpaurheiluun liittyy kuitenkin yleensä suoritustavoite. Ehkä yllättäen voittaminen ei ole kaikilla huippu-urheilijoillakaan tärkein eikä ainoa tavoite. Urheilupsykologian kirjallisuudessa vertailuun ja voittamiseen perustuvasta motivaatiosta käytetään nimitystä minäsuuntautunut tavoiteorientaatio.  Sen vastakohta on tehtäväsuuntautunut tavoiteorientaatio, jolloin urheilija arvioi kyvykkyyttään suhteessa omaan yrittämiseensä ja kehittymiseensä.  Näiden tavoitesuuntausten suhteet painottuvat yksilön ja hänen tilanteensa mukaan. Huippu-urheilijoilla sekä kilpailusijoituksiin että henkilökohtaiseen onnistumiseen liittyvät tavoitteet ovat yleensä korkeammalla verrattuna kuntoilijoihin.

Minäsuuntautuneessa eli vertailuun perustuvassa suoritusmotivaatiossa urheilijalle on tärkeintä sijoitus suhteessa muihin, ei se, menikö suoritus omasta mielestä nappiin vai ei.  Urheilija on haavoittuvassa asemassa, jos hän arvelee kyvykkyytensä riippuvan yksin kilpailumenestyksestä. Ainahan jollakin toisella voi olla onnistuneempi harjoituskausi, taitavampi valmentaja, parempi joukkue – tai vielä suurempi voitontahto. Epäonnistumisesta voi seurata häpeää, joka pahimmillaan johtaa välttämiskäyttäytymiseen.  

Minna Kaupin vahvuus epäonnistumisten aikaan oli, että hänellä ei ollut taipumusta jäädä murehtimaan pitkäksi aikaa. Lisäksi hänen sosiaalinen ympäristönsä rakentui suunnistuksen ympärille, joten lajiin vetäviä tekijöitä oli synkkinäkin hetkinä enemmän kuin poistyöntäviä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten voitontahtoisuus urheilijan uraa ohjaavana piirteenä yhdistyy muihin ominaisuuksiin ja elämäntekijöihin.

Motivaatiotutkijoiden mukaan ei riitä, että henkilö haluaa olla paras. Hänen täytyy myös uskoa, että hän on riittävän kyvykäs saavuttamaan tavoitteensa.  Silloin hän uskaltaa aidosti asettaa tavoitteensa korkealle. Kyvykkyyden kokemukseen vaikuttavat esimerkiksi onnistumiset, niistä tehdyt tulkinnat (oliko se omaa ansiota vai sattumaa) sekä saatu palaute. Myös tilannetekijät vaikuttavat arvioon omasta menestymismahdollisuudesta. Voitontahtoisinkaan suunnistaja voi kokea epävarmuutta uudessa vaativassa maastossa tai ensimmäisessä kilpailussa vammajakson jälkeen.

Voitontahto voi esiintyä yhtä aikaa myös perfektionismin kanssa, jos urheilija uskoo voiton olevan mahdollinen vain täydellisellä suorituksella. Nämä ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Minna Kaupista ei välittynyt kirjan perusteella kuvaa täydellisyyden tavoittelijasta. Perfektionismi on urheilussa kaksiteräinen miekka.  Täydellinen suoritus voi olla vaativalle urheilijalle ikuisesti tavoittamattomissa. Aina joku yksityiskohta olisi voinut mennä paremmin.

Perfektionismista erotetaan nykyään kaksi eri muotoa sen mukaan, miten se ohjaa ihmisen käyttäytymistä. Parhaimmillaan perfektionistinen asenne kannustaa hiomaan yksityiskohtia suorituskyvyn parantamiseksi. Haitallisessa muodossaan se aiheuttaa paineita ja saa välttelemään suoritustilanteita epäonnistumisen pelossa. Syynä on se, että henkilö ei usko saavuttavansa standardejaan, eikä kestä epäonnistumisen mahdollisuutta. Tässä tapauksessa voitontahto ja perfektionismi ovat tuhoisa yhdistelmä urheilijan mielenterveyden ja uran jatkumisen kannalta (”kaikki tai ei mitään”).

ONKO TULEVA HUIPPU-URHEILIJA VOITONTAHTOINEN JO JUNNUVUOSINA?

Varmasti useimmiten on niin, että huippu-urheilija on nauttinut kisaamisesta jo lapsena. Minna Kaupin lapsuuskuvauksissa on haluttu nostaa esille juuri tätä ominaisuutta, joka alkuaan lähti halusta pärjätä kaksi vuotta vanhemmalle isosiskolle hiihtokilpailuissa.

Tähän on hyvä pysähtyä hetkeksi. Ihmisen suoritusmotivaatio tai mikään muukaan motivaatio ei synny tyhjiössä. Sekä hitaasti että nopeasti lämpenevä lapsi voi nauttia kilpailemisesta, jos laji sopii hänelle ja hän saa siinä temperamentilleen sopivasti tukea. Lapsi alkaa varhain saada palautetta siitä, toimiiko hän odotusten mukaan, osaako hän ja kelpaako hän. Sisarusten ja kavereiden merkitys on alusta asti suuri, sillä lapsi oppii ennen kaikkea mallista. Leikkeihin ja peleihin sisältyy paljon voiton ja häviön elementtejä. Lapsiryhmästä erottuva ”huono häviäjä” saattaa olla – tai sitten ei – tuleva huippu-urheilija. Lapsen tunnereaktion suuruus liittyy aluksi synnynnäisiin temperamenttitekijöihin ja vähitellen yhä enemmän tilannetekijöihin, odotuksiin seurauksista sekä opittuihin tunteidensäätelytaitoihin.

Tutkimusten mukaan liikuntaa harrastavat kouluikäiset lapset yleensä pitävät kilpailemisesta ja haasteista, mutta ehdottomasti tärkeintä heille on, että harrastuksessa on hauskaa.  Yksi tärkeimmistä syistä jatkaa harrastuksessa on se, että on kiva tuntea olevansa jossakin hyvä.  En usko, että voitontahto lajissa voi kasvaa olosuhteissa, joissa lapsi harrastaa vastentahtoisesti ja kokee itsensä huonommaksi kuin muut. Kääntäen onkin huomattu, että ohjattua urheilua jatkavat ne, jotka kokevat kehittyvänsä, viihtyvät kyseisessä porukassa ja tykkäävät kilpailla. Lajin pariin jäävistä nuorista on siis jo siivilöitynyt pois ei-kilpailuhenkisiä yksilöitä. Loput kilpailevat keskenään nostaen toinen toistensa tasoa ja tiedostamattaankin ottavat mallia toistensa asenteista ja tavoitteellisuudesta.

Kilpailuhenkisyyden kehittymisessä merkittävää on se, että kilpailuissa pärjääminen ruokkii lapsen myönteistä käsitystä itsestään pystyvänä ja osaavana. Ne lapset, jotka saavat paljon onnistumisen kokemuksia, kokevat siis olevansa hyviä lajissa. He nauttivat ymmärrettävästi enemmän kilpailemisesta kuin ne, jotka yleensä jäävät viimeisten joukkoon.  Lasten suoritustaso heittelee kilpailuissa paljon johtuen taitojen keskeneräisyydestä ja lukuisista muista tekijöistä. On todennäköistä, että kilpailemalla paljon osuu aina silloin tällöin lähelle voittoa.

Minna Kaupin ei nähty olevan suunnistuskoulussa mikään tulevaisuuden lupaus, mutta hiihdossa hän oli jo ennättänyt pärjätä. Urheileminen oli tullut pysyväksi osaksi hänen elämäänsä, ja suunnistusympyröissä hänen kerrotaan viihtyneen paremmin kuin hiihtopiireissä. Toisen lajin parista oli kertynyt kuntoa ja ymmärrys siitä, että sinnikkyydellä ja harjoittelulla voi päästä eteenpäin. Näin ajatellen lapsen käsityksen liikunnallisista kyvyistään ei tarvitse olla täysin sidottu tiettyyn lajiin.

Rautavaara, FIN5 2019 (Kuva Laura Flöjt-Leinonen)

Hyvin harva urheilija lienee päässyt huipulle ilman perheen, urheiluseuran tai hoksaavaisen opettajan tukea. Kilpailuhenkisyyden ja voitontahdon kasvamiseksi ei tarvita kentän reunalla paineita asettavia vanhempia, kuten Minna Kauppi toteaa. Tarvitaan kuitenkin välineet, osallistumismahdollisuudet, liikunnallisuuden arvostamista ja kannustusta. Minna Kauppia ei vaadittu menestymään kilpailuissa. Erityisen hienolta kuulosti, että mönkään menneiden kisojen jälkeen isä lähti kiertämään Minnan kanssa radan läpi. Tällainen ratkaisukeskeinen tapa käsitellä pettymys voi sopia joillekin lapsille ja valaa uskoa, että kaiken voi oppia, kun yhdessä harjoitellaan.

Minna Kaupin suojaavana tekijänä koko uran ajan on ollut kyky ponnahtaa ylös vastoinkäymisisten jälkeen. Useimmilla lapsilla on vielä tämä kyky. Siksi tilaisuuksia yrittää uudelleen tulisi tarjota toistuvasti. Junnuille on tärkeä kertoa huippu-urheilijoidenkin kokevan epäonnistumisen hetkellä häpeää ja epävarmuutta. Itse asiassa eniten voittoa janoavat urheilijat kokevat eniten epäonnistumisia, sillä yleensä vain yksi voi voittaa.

Hyvin monet lapset ja nuoret ajattelevat, että olisi siistiä olla jossakin paras. Kilpaurheilua määrätietoisesti harrastaville nuorille tämä ajatus on konkreettisempi kuin Idols-voitosta haaveilevalle. Voitontahtoon linkittyy yleisinhimillinen tarve tulla huomatuksi, hyväksytyksi ja arvostetuksi. Kuten mainitsin aiemmin, halu voittaa liittyy aina sosiaaliseen ympäristöön. Ihan yhtä hyvin taiteen tai koulutyön saralla etenevä nuori voi olla hyvin tavoitteellinen. Heidän kohdallaan vain harvemmin puhutaan voitontahdosta.

ONKO VOITONTAHTO VÄLTTÄMÄTÖNTÄ URHEILUSSA MENESTYMISELLE?

Voitontahto on yleinen huippusuorituksiin piiskaava voima, mutta lopulta kuitenkin vain yksi monista tekijöistä, jotka siivittävät urheilijoita menestykseen. Kaikkien voitontahtoisimmille yksilöille menestyminen tarkoittaa voittoja kansainvälisissä arvokilpailuissa. Jollekulle menestys tarkoittaa, että parantaa omaa ennätystään vuosi vuodelta. Tietyissä lajeissa, kuten suunnistuksessa, omaa suoritusta ei kuitenkaan voi irrottaa puhtaana ja vertailla sitä aiempiin.  Silloin on iso riski, että alusta asti huomio menee vain sijoitusten vertailuun.

Minna Kauppi tiesi, että hänen oli pidettävä huolta kehostaan kroonisen sairautensa ehdoilla, harjoiteltava kovaa ja kerättävä laaja maastopankki pärjätäkseen MM-kisoissa. Hän osasi ottaa välillä harjoittelusta taukoa, mikä saattoi myös olla ratkaisevan tärkeää pitkällä uralla. Hän oli tarpeeksi rohkea harjoittelemaan omia tuntemuksiaan kuunnellen. Hän suunnisti, koska nautti siitä. Lisäksi hänellä oli voitontahtoa, josta oli apua erityisesti kisa- ja harjoitusvireen löytymisessä sekä tiukoissa loppukamppailuissa.

Tiivistetysti voitontahto on tietynlaista suoritusmotivaatiota. Voitontahto muodostuu kilpailullisten kokemusten ja synnynnäisten tekijöiden summana, mutta aktivoituu tilannekohtaisesti ja eri vahvuisena eri yksilöillä. Voitontahto on vain yksi urheilijan motivaation osatekijöistä, ja se voi kääntyä myös haitaksi. Erityisesti nyt koronaepidemian aikana voi olettaa voitontahtoisimpien urheilijoiden kokevan harjoitteluun motivoitumisen vaikeana.

Toisaalta, kuten todettua, voitontahto ei yksin määrittele kenenkään urheilijan tai tavoitteellisen kuntoilijan menestymistä ja lajista nauttimista. Voitontahto on viime kädessä pitkälti ihmisen tulkinta omista tarkoitusperistään. Se on hyvä ymmärtää osaksi laajempaa kokonaisuutta, jottei se alkaisi liikaa määrittelemään yksilön valintoja ja käsityksiä itsestään. Ilman erityisen vahvaa tukiverkkoa ajattelu ”Jos en voita, en ole mitään”, voi olla tuhoisaa. Vaihtoehtoisia tapoja sanoittaa omaa motivaatiota ovat esim. ”Kilpaileminen saa minut syttymään” tai ”Vertailu muihin saa minut yrittämään enemmän”.

Kuva: Laura Flöjt-Leinonen

Lähteinä artikkelissa on käytetty:
Liukkonen J. 2017. Psyykkinen vahvuus. Mielen taitojen harjoituskirja. PS-Kustannus.
Väntinen A., 2020. Minna Kauppi – Suunta/Vaisto. Like.
Weinberg & Gould (toim.). 2015. Foundations of Sport and Exercise Psychology. Human Kinetics.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *